Deittailu ja ihmisten
näkeminen pitäisi olla sinkuilla jatkuva harrastus, mistä sitten niitä
naisia/miehiä löytää? Vastaus on että joka paikasta. Salilta, baarin jonosta, baarista,
netistä ja kaupasta. Se että pitää silmät auki ja omaa ripauksen rohkeutta on
jo puoli voittoa. Ihmisillä on erilaisia tavoitteita, joillekkin se voi olla
kumppanin etsintä, toisille seksiseura. Suosittelen etsimään vähän molempia.
Baarit on sinällään
ihan jännä paikka, muuttujia on monia, kuten ihmisten määrä, sukupuolijakauma,
kännitila ja seura. Baarissa helpoin paikka tutustua uusiin ihmisiin,
nuorempana pidin tanssilattiaa ykköspaikkana hankkia seuraa. Nykyään menen
mieluummin juttelemaan baaritiskillä olevalle neitokaiselle taikka kävelen
suoraan mieluiten kahden hengen naisporukan pöytään. Miksi? Yleensä
tanssilattialla on vaikea kommunikoida enkä omaa erityisiä tanssitaitoja.
Miesten humalaiset lähestymiset tanssilattialla lähinnä herättää myötähäpeää. Loppuillasta
tanssilattia lähinnä koostuu miehistä siksi suosittelen baariin lähtöä vähän
normaalia aikaisemmin. Miesten perusvirhe jota sattuu minullakin on ottaa
liikaa pohjia, humalassa on vaikea kommunikoida ja kännitila paistaa yllättävän
hyvin läpi. Optimaalisin tila olisi varmaan lähteä selvinpäin ja juoda baarissa
pienet että pääsee sopivaan tunnelmaan. Baarissa tapaan yleensä kysyä naiselta
melko nopeaa parisuhde statuksesta, ihan sen takia etten käytä aikaani
varattuihin. Toisaalta joskus varattu nainen voi käydä ihan hyvin bileseurasta,
riippuu paljon illasta ja fiiliksestä. Suosittelen myös baariin yksin lähtöä
mikä voi tuntua monelle vieraalta, yksin tutustuu kaikista helpoiten uusiin
ihmisiin. Toisaalta kaveri voi hyvin pitää kohteen kaverille seuraa, monesti
kun lähestyt esim kahden naisen porukkaa niin on tärkeää tulla toimeen molemman
kanssa, monesti ärsyttävä kaveri voi suolata hyvän tilanteen. Ehkä pahimpana miinuspuolena baareissa on että vaikka satunnaisesti sänkyseuraa löytyy, harvoin sieltä mitään pidempiaikasta löytyy. Itselläni yhden yön juttu ei ole ikinä ollut alku millekkään pidemmälle.
Entäpä sitten
nettideittailu? Ennen nettideittailuu pidettiin epätoivoisten ja
epäsosiaalisten ihmisten harrastuksena, mutta onko se? Voi olla että joillekkin
netti on ainoa kanava uusia ihmisiä, toisaalta se voi toimia hyvin täydentävänä
kanavana. Baarissa käyminenkin on välillä rasittavaa ja varsinkin lompakkoa kuluttavaa.
Itsellänikin on jonkun verran kokemuksia asiasta, viime kesänä tapasin noin 5
naista netistä. Parhaat treffini olivat ehkä sellaiset jonka jälkeen kumpikaan
ei ollut yhteyksissä, molemmat tajusi ettei ole oma juttu. Suurimmassa osassa
tapauksissa päädyttiin makkarin puolelle, ei aina ehkä ekana tapaamisella.
Monesti olennaista on se että liittyykö tapaamisen alkoholia vai ei. Yleensä
kahvittelut yms. on aika neutraaleja joka toimii vähän työhaastattelun tapaan,
hyvänä loppuna voi olla halaus taikka se että sovitaan uusi tapaaminen. Toisilla treffeillä olisikin jo hyvä sitten
tapahtua enemmän, itselläni toiset treffit ovat kaikista kriittisimpiä jatkon
kannalta.
Nettideittailussa kannattaa olla monta rautaa
tulessa, ei kannate kirjoitella liian kauan netissä vaan sopia tapaaminen
mahdollisimman pian. Myös ylipitkät avausviestit on yliarvostettuja, itse en
halua kuluttaa turhaa aikaa tuntemattomaan ihmiseen. Kannattaa katsoa toisen
profiilista joku yhdistävä tekijä ja avaa sillä eka viesti tyyliin parilla
kysymyksellä. Ei kannate lähteä ikinä treffeille ilman kuvan saantia, ja
kannattaa huomata että pelkkä naama kuva voi aiheuttaa epämiellyttäviä
yllätyksiä. On turha väittää etteikö ulkonäöllä ole väliä, varsinkin miehille
on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti